oma viestinsä.

Noissa vaikeissa hetkissä ympärillä oleva maailma menettää hetkeksi merkityksensä, sillä vaistomaisesti sitä yrittää keksiä välittömän ratkaisun tilanteelle. Kihelmöivä tilanne, sillä useinkaan ei asiat ratkea siltä istumalta.

Tarkkailuun leijuvat erinäiset ajatukset. ja Samalla mietityttää että mitä jos…?

Nämä ovat juuri niitä kasvun paikkoja, ja usein tämä selviää vasta myöhemmin.

Sillä mitä muutakaan tämä elämä kaikkinensa on kuin kasvamista, alusta loppuun. Myös kaikkinaiset alamäetkin ovat meille hyviä kasvun välineitä, sillä siinäkin tilanteessa “katsotaan” miten osaat käyttäytyä ja toimia kun elämääsi tupsahtaa hyvää. Epäselvissä tunnelmissa sitä voi vaikka “huutaa eetteriin”, että mikä on tämän tapahtuman tarkoitus? Mitä minun tulee oppia tästä?

Minäkin opin tänään jotakin. Taisi tuo tieto tupsahtaa pöheikköjen tai sitte “sen” ison viisaan kuusen sisimmästä…mutta vertaisin tilannetta samaan kuin vesihana oltais avattu…plop plop plop…sillä

koiralenkillä yhtäkkiä tuli tekstiä jotta elämä on merkitykseltään sama kuin rakkaus. Syystä, että me kaikki tulemme rakkauden suuresta sylistä, ja se on ainoa asia minkä vauvavaiheessa tunnistamme, ja jonka kanssa olemme sinut. Ilman rakkautta ei ole elämää. Vauva saattaa huutaa nälkää, janoa, kipua tai kun on epämukavan “märkää”, mutta myös elämän/rakkauden nälkää, sitä läheisyyttä, jossa hän kelluu samassa esoteerisessa tunnetilassa, jossa hän tuntee olonsa kaikin puolin tyytyväiseksi, kuin masuaikoina. Yksikään meistä ei selviä ilman rakkautta. Ja jos sitä on ollut pitkän aikaa “paitsi”, sen ylläpidon tai tunteen voi palauttaa auttamalla, antamalla ja olemalla kuin rakkaus.

Joku viisas on pyytänyt meitä aina tukkoisissa tilanteissa käyttämään seuraavanlaista kysymystä:

-”Mitä rakkaus sanoisi/tekisi ym”?

Hyvänä rakkauden mittarina pidän luontoa, eläimiä ja pieniä ihmisiä…juuri heitä, joita me aikuiset emme ole kyenneet tai ehtineet vielä muokkaamaan. Meidän aikuisten tehtävä on kuunnella ja tarkkailla enemmän heitä, sillä silloin ehkä kykenemme palaamaan mitä pikimmiten kaikissa päätöksissä, kanssakäymisissä ja ihan arjessakin siihen samaan tilaan, jonka olemme peitonneet monien tunnevyöryjen, tapahtumien ja pelkojen alle.

Puhtaaseen, pyyteettömään tilaan nimeltä Rakkaus.

Sinä olet yhtä paljon rakkauden kaltainen, kuin luonto itse. Me kaikki olemme osa luontoa, joten kipikapi, köpötelkäämme takaisin oman alkuperäisen itsemme seuraan.

Sillä lopulta me palaamme tuohon samaan tilaan, kun aikamme täällä maanpäällä päättyy.

Niin suuri on Rakkaus, se ottaa sen, minkä se antaakin.